Pentusuunnitelmia syksyyn 2018

Tarkoitus olisi astuttaa Miina (Luupään Kuka osaa kuka ei) seuraavasta juoksusta. Ihan tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa, mutta mennee syksyn nurkille. Urosvaihtoehtoja on kaksi, päätöstä en vielä ole tehnyt.

28.06.2017

Ei vapaita pentuja 🙂

Seuraavia Luupäitä saadaankin odotella pidempään, ehkä 2019. Aina on kuitenkin muuttuvia tekijöitä, joten päivittelen tänne, mikäli muutoksia suunnitelmiin tulee. Yhteyttä voi ottaa s-postitse, mikäli Luupäät kiinnostavat.

Pentu-uutisia

18.6.2017

Näillä näkymin vapaana on enää yksi uros Vilman pesueesta.

 

14.6.2017

Tänään oli schipperketreffit ja niiden jälkeen tuli pennuista kiinnostuneet meille pentuja palluttamaan. Muutama pentu sai kodin, mutta vapaana on vielä yksi narttu ja kolme urosta.

 

30.5.2017

Nyt on syntynyt tämän kevään toinenkin pentue. Tämä tuplabuukkaus riittää, eikä uusia Luupäitä ole luvassa ihan vähään aikaan 😊 Seuraavat ehkä joskus 2019, tilanteen mukaan eletään.Nyt kotia etsii viisi urosta ja kolme narttua, yksi narttu jää kotiin ❤

Kiinnostuneet voivat laittaa s-postia ja sen jälkeen sovitaan tapaaminen.

Nyt poistun nuuskuttelemaan pentusia 😍

 

26.4.2017

Tällä hetkellä tiineenä ovat kasvattini Miina ja Vilma, molemmilla käytin omaa kasvattiani Velmua.

Ensin on tulossa Miinan ja Velmun lapset...

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI20291/14&ReknoI=FI27651/10

... ja siitä pari viikkoa myöhemmin uusintana Vilman ja Velmun lapset...

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI27651/10&ReknoE=FI47438/10

 

17.5.2017

Keskiviikkona syntyi Miinan ja Velmun pennut.
Pentuja tuli kuusi, kolme poikaa ja kolme tyttöä.
Ikävä kyllä, viimeinen tyttö oli kovin pieni ja muutoinkin heiveröinen. Pikkutytöllä oli erikoinen piirre, valkoinen tähti rinnassa.
Tämä tähtityttö ei jaksanut elää kuin vuorokauden, vaikka kaikin tavoin yritimme pientä auttaa.
Viisi muuta pentua voi hyvin ja ovat jo viiden päivän ikäisiä.
Miinan viisikosta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä s-postilla
atakallio (@) gmail.com

 

30.5.2017

Tiistaina syntyi Vilman ja Velmun pennut. Pentuja tuli neljä, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Kaikki pennut voivat hyvin ja ovat terhakkaita.

Pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä s-postilla,

atakallio (@) gmail.com